Anskun kokemuksia Twirling Worldista

Huh huh. Sotkulla esitettävä Twirling World -performanssiteos jätti hetkeksi aikaa lähes sanattomaksi. Se leikitteli naisen stereotyyppisellä asemalla olla kaunis ja viihdyttävä.

Nainen on kautta historian saanut tunnustusta miesten viihdyttäjänä, joista ensimmäisenä tulee mieleen Geisha, jonka tehtävä oli miellyttää miestä keskustelu- ja soittotaidoillaan sekä miellyttää silmää tanssilla ja ulkonäöllään. Vaikka nykyaikana naisen asema viihdyttäjänä ei olekaan samalla lailla alleviivattu, se näkyy yhä esimerkiksi median painottamana. Twirling Worldin alussa burleski-tyyliset Miss Priviledge (Johanna Tuukkanen) ja Miss Million Ways (Sonja Jokiniemi) houkuttelevatkin katsojaa vaativilla katseilla ja keikistelevät kehonkielellä. He loivat esitystilaan mahtavan vastakkainasettelun toisen liikkuessa korsetissa ja turkistakissa viettelevästi, samalla kun toinen söi sikaillen tomaatit suupielistä roiskuen tilan vastapuolella.

Ajatus leikitellä itsensä esineellistämisellä ja katsotuksi tulemisella toimi omalla vinolla tavallaan loistavasti. Minut se sai ainakin ajattelemaan omaa elämääni, miten tiedostan muiden katsovan minua ja miten se vaikuttaa ulkonäkööni?

Koin teoksen voimakkaana ja positiivisella tavalla feministisenä, sekä vielä ulkoisestikin viihdyttävänä. Hämärä, yökerhomainen tila ja viinilasit kädessä esiintyjien seassa seisoskeleva yleisö istuivat aiheen kanssa yksiin.

Nainen esineellistettiin kirjaimellisesti silmänruoaksi tekemällä nelinkontin korokkeelle menneestä Johanna Tuukkasen Miss Priviledgestä lammaspaisti. Hän otti omenan suuhunsa ja toinen esiintyjistä laittoi munakelloon aikaa, ja alkoi taiteilla kylttejä ruokalistalla olevan paistin tiedoista. Kohtaus toi esitykseen lisää huumoria, säilyttäen silti pohjalla olevan ajatuksen.

Loppu huipentui ahdistavan narrin roolin riisumiseen kokonaan: Miss Priviledge otti tekoripsiä myöten kaiken päältään ja jäi makaamaan korokkeelle tilan keskelle. Sonja Jokiniemen hahmo Miss Million Ways alkoi maalata tähän viivoja ja rukseja, joista itselleni mieleen tulivat kauneusleikkauksien merkkausviivat. Maalikuppi kiersi ja yleisökin pääsi maalaamaan alastomana spottivalossa makaavaa Tuukkasta.

Esityksen jälkeen mietin ensimmäisenä, että mitä ihmettä tästä voi edes kirjoittaa. Koko performanssissa oli niin voimakas ja puhutteleva lataus että alkuun sanoja oli vaikea löytää. Omalla tavallaan humoristinenkin esitys jätti todella tulkinnan varaa katsojalle.