Varjofestarit järjestetään 15.-16. kesäkuuta Kulttuuriareena 44:lla jo toista kertaa!Tällä kertaa tapahtuma on siis kaksipäiväinen. Keskiviikkona 15.6 ovet aukeavat 17.30. Tapahtumassa tullaan kuulemaan elävää musiikkia neljältä nuorten bändiltä. Lauteille nousevat Will O' Wisp, TraparT, Cellar Inc. ja bändikisan voittaja Block Buster. Nuorisokulttuuria on esillä myös graffitiseinän muodossa johon saavat kaikki osallistujat tulla antamaan oman taiteellisen panoksensa. Lisäksi paikan päällä järjestetään paitatuunausta eli pääset antamaan festaripaidalle persoonallisemman ilmeen. Luvassa on myös jännitysmomentti; kulttuuriarpajaiset, joissa voi voittaa mm. t -paitoja ja pääsylippuja monenlaisiin kulttuuritapahtumiin ja esityksiin. Loppuillan teemaan sopien 44:lla pidetään zombimaskeerauspaja. Illan päätteeksi luvassa on Pasi Ruotsalaisen elokuvan, Viljo Zombintappajan (K-15), toinen näytös.
Torstaina 16.6 on luvassa erilaisia ja työpajoja, mm. parkouria, naamiotyöskentelyä ja myös yhteisötaideprojekti @kuopio.doc tulee olemaan tapahtumassa mukana. Torstaipäivän loppuun vedetään Tanssimaraton musiikkikeskuksella!
Tapahtuma on ilmainen ja päihteetön. Tervetuloa festaamaan kesäkuussa!
Lisätietoa Bändeistä sekä keskiviikon soittoajat:
Will O' Wisp 18.00
http://www.facebook.com/willowispofficial/
TraparT 19.00
http://www.mikseri.net/trapart/
Cellar Inc. 20.00
http://www.mikseri.net/cellar-inc/
Block Buster 21.00
http://www.myspace.com/blockbusterrocks/
Lisäksi varaslähdön ottaa Mental Wealth klo. 17.30
Laulu: Simeoni Julkunen 14 v.
Kitara: Perttu Tavi 13 v.
Basso: Oliver Karttunen 13 v.
Rummut: Eliot Karttunen 11 v.
tiistai 31. toukokuuta 2011
maanantai 30. toukokuuta 2011
Tätä olen: Ville
Olen 24 vuotias puuseppä. Olen asunut Kuopiossa koko ikäni. Mutta viimeinkin suunnitelmissa on lähteä opiskelemaan Jyväskylään Tarjoilia/Baarimikoksi, mutta sitten syksyllä. Harrastuksiin on kuulunut kamppailulajit jo 18 vuoden ajan ja todella kova hinku olisi aloittaa jonkin instrumentin soitto. Tosin enpä ole löytänyt vielä kurssia jossa opetetaan kitaran soittoa lahjattomille :)
perjantai 27. toukokuuta 2011
umMikko
No tässäpä on sitten esittely henkilöstä nimeltä Mikko.
Mikko on persoona isolla P:llä No pun intended.
Mikko harrastaa teatteria joskin tällä hetkellä Mikko ei ole missään näytelmäprojektissa
Mikko tykkää puhua itsestään kolmannessa persoonassa.
Mikon puheista kannattaa suodattaa 90% ja loppuun 10% kannattaa suhtautua skeptisesti.
Mikko kuuntelee mökää. kuolema metallia ja sitä erinäisissä muodoissaan. lisäksi humppaa ja muuta.
Musiikki on tätkeä osa Mikon päivittäistä elämää sillä päivä ei lähde käyntiin jos hän ei saa örinää kuuloelimiinsä.
Mikko on myöskin 2008 vuoden ylioppilas. valmistui sellaisesta lukiosta joka lakkautettiin heti sen jälkeen, asioilla ei liene mitään yhteyttä.
Mikko on ollut hetken aikaa ala-asteen viidennen luokan englannin opettaja ja sitten maahanmuuttajien ohjaaja.
Mikko on myöskin toiminut jonkin aikaa nuorisotalolla ohjaajana.
Mikko on pelaaja. elä kysy tästä aiheesta enempää ellet halua sulattaa aivojasi korvien kautta ulos.
Mikko tykkää myös provosoida, ärsyttää, aktivoida, passivoida ja hämmentää.
Mikon muihin harrastuksiin kuuluu mm. piirtely, kirjoittaminen (englanniksi, runoja ja lyhyitä tarinoita.) elokuvien katselu, lukeminen ja teräaseiden keräily.
Mikon lempiväri on musta ja lempiruoka on.
Mikko on persoona isolla P:llä No pun intended.
Mikko harrastaa teatteria joskin tällä hetkellä Mikko ei ole missään näytelmäprojektissa
Mikko tykkää puhua itsestään kolmannessa persoonassa.
Mikon puheista kannattaa suodattaa 90% ja loppuun 10% kannattaa suhtautua skeptisesti.
Mikko kuuntelee mökää. kuolema metallia ja sitä erinäisissä muodoissaan. lisäksi humppaa ja muuta.
Musiikki on tätkeä osa Mikon päivittäistä elämää sillä päivä ei lähde käyntiin jos hän ei saa örinää kuuloelimiinsä.
Mikko on myöskin 2008 vuoden ylioppilas. valmistui sellaisesta lukiosta joka lakkautettiin heti sen jälkeen, asioilla ei liene mitään yhteyttä.
Mikko on ollut hetken aikaa ala-asteen viidennen luokan englannin opettaja ja sitten maahanmuuttajien ohjaaja.
Mikko on myöskin toiminut jonkin aikaa nuorisotalolla ohjaajana.
Mikko on pelaaja. elä kysy tästä aiheesta enempää ellet halua sulattaa aivojasi korvien kautta ulos.
Mikko tykkää myös provosoida, ärsyttää, aktivoida, passivoida ja hämmentää.
Mikon muihin harrastuksiin kuuluu mm. piirtely, kirjoittaminen (englanniksi, runoja ja lyhyitä tarinoita.) elokuvien katselu, lukeminen ja teräaseiden keräily.
Mikon lempiväri on musta ja lempiruoka on.
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Näyttämöteos @kuopio, Anskun näkökanta
6. ja 7.5. Sotkulla esitetty näyttämöteos @kuopio on osa pidempiaikaista projektia, @kuopio.doc, jonka tehtävänä on ollut haalia eri ikäryhmiin kuuluvien ihmisten osoitemuistoja omista edellisistä osoitteistaan. Projektia on toteutettu erilaisin työpajoin, joissa esimerkiksi on kirjoitettu kortteja entisen asunnon nykyisille asukkaille.
@kuopio yhdisti näitä ihmisten osoitemuistoja, sekä tanssija Sonja Jokiniemen omia ja fiktiivisiä osoitemuistoja. Esitys koostui lähinnä Jokiniemen soolosta, mutta yleisölle yllätyksenä massiivinen joukko avustajia marssi ulkoa lavalle viimeiseen kohtaukseen.
Omalta kannaltani ensikosketus teokseen oli postilaatikoiden rakentaminen ja harjoitusten seuraaminen Sotkulla. Sitten päästiinkin itse harjoituksiin mukaan kertomaan omia asumiskokemuksia sekä osoitemuistoja. Oli hauskaa pyöriä väsyneenä Sotkulla hölisemässä omiaan, ja sitä kautta tulla tiiviimmin osaksi koko projektia.
Esitysviikko sujui mukavasti esitystilan luomisen ja näyttämöharjoitusten merkeissä. Vapaaehtoisista, eri-ikäisistä ihmisistä koostunut ryhmä oli inspiroiva koko projektin avautumisen ja hahmottamisen kannalta.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Riina kertoo @Kuopio -tanssitaideteoksesta
@kuopio.doc -yhteisötaideprojektin osana Sotkulla kahden esityksen voimin nähty @Kuopio -tanssitaideteos pureutuu muuttamisen ja muutoksen ytimeen. Se koostuu Sonja Jokiniemen liikkeellisistä osoitemuisteluista, sekä vapaaehtoisten (joihin allekirjoittanut itse, sekä kaksi muuta projektin harjoittelijaa kuuluivat) muisteluun aivan teoksen lopussa.
Jokiniemi muistelee omia osoitteitaan ja niissä tapahtuneita asioita hyvinkin selkeästi, mutta taidokkaasti. Liike on ilmentävää ja hallittua, mutta samalla erittäinkin koreografisesti näyttävää. Jokainen kohtaus rakentuu itsenäisenä kokonaisuutenaan saumattomasti osaksi teosta rytmittäen sen selkeäksi ja yhtenäiseksi. Tarinoiden kerronta liikkeellisesti on teoksen luonteen kannalta kaiken kaikkiaan toimiva konsepti.
Vapaaehtoiset tulevat mukaan ikään kuin yllätyksenä, aivan teoksen viimeisillä minuuteilla, kun Jokiniemi avaa näyttämön sivussa olevan ulko-oven päästäen sisään joukon tavallisilta kadulla kulkijoilta näyttäviä eri-ikäisiä ihmisiä. Levittäydymme rauhallisesti kulkien näyttämölle kertoen samalla ääneen omia osoitemuistojamme. Muistot sekoittuvat äänimaisemaksi, josta yleisön jäsenet kuitenkin voivat keskittyä kuuntelemaan tietyn henkilön kertomaa tarinaa. Lopuksi vapaaehtoiset muodostavat Jokiniemen kanssa rivin, ja luemme omat osoitteemme yhteen ääneen kronologisessa järjestyksessä ensimmäisestä viimeisimpään paperilta. Osan listat ovat lyhyempiä, ja osan pidempiä. Kun viimeinenkin listansa loppuun päässyt lausuu osoitteensa loppuun paikkakunnan "Kuopio", on se mitä oivallisin lopetus teokselle.
Jokiniemen soolo-osuus kaikessa mukaansatempaavuudessaan ja vauhdikkuudessaan on hyvä yhdistelmä vapaaehtoisten rauhalliseen liikkumiseen ja varsin "tavanomaiseen" jutusteluun. Hyvä energia ja erilaiset tarinankerronnan muodot kantavat @Kuopiota alusta loppuun, ja muodostavat siitä mielenkiintoisen kokonaisuuden seurata keskenään hyvinkin erilaisille katsojille.
Jokiniemi muistelee omia osoitteitaan ja niissä tapahtuneita asioita hyvinkin selkeästi, mutta taidokkaasti. Liike on ilmentävää ja hallittua, mutta samalla erittäinkin koreografisesti näyttävää. Jokainen kohtaus rakentuu itsenäisenä kokonaisuutenaan saumattomasti osaksi teosta rytmittäen sen selkeäksi ja yhtenäiseksi. Tarinoiden kerronta liikkeellisesti on teoksen luonteen kannalta kaiken kaikkiaan toimiva konsepti.
Vapaaehtoiset tulevat mukaan ikään kuin yllätyksenä, aivan teoksen viimeisillä minuuteilla, kun Jokiniemi avaa näyttämön sivussa olevan ulko-oven päästäen sisään joukon tavallisilta kadulla kulkijoilta näyttäviä eri-ikäisiä ihmisiä. Levittäydymme rauhallisesti kulkien näyttämölle kertoen samalla ääneen omia osoitemuistojamme. Muistot sekoittuvat äänimaisemaksi, josta yleisön jäsenet kuitenkin voivat keskittyä kuuntelemaan tietyn henkilön kertomaa tarinaa. Lopuksi vapaaehtoiset muodostavat Jokiniemen kanssa rivin, ja luemme omat osoitteemme yhteen ääneen kronologisessa järjestyksessä ensimmäisestä viimeisimpään paperilta. Osan listat ovat lyhyempiä, ja osan pidempiä. Kun viimeinenkin listansa loppuun päässyt lausuu osoitteensa loppuun paikkakunnan "Kuopio", on se mitä oivallisin lopetus teokselle.
Jokiniemen soolo-osuus kaikessa mukaansatempaavuudessaan ja vauhdikkuudessaan on hyvä yhdistelmä vapaaehtoisten rauhalliseen liikkumiseen ja varsin "tavanomaiseen" jutusteluun. Hyvä energia ja erilaiset tarinankerronnan muodot kantavat @Kuopiota alusta loppuun, ja muodostavat siitä mielenkiintoisen kokonaisuuden seurata keskenään hyvinkin erilaisille katsojille.
torstai 14. huhtikuuta 2011
Anskun ja Riinan yhteismietteet Juhasta
Kävimme yhdessä katsomassa Minimin eeppisen Juha-tanssinäytelmän. Esityksen jälkeen keskustelu kävi kiivaana naurunremahdusten lomassa.
Riina:
Päällimmäiseksi tunnelmaksi esityksestä välittyi "ei-seksuaalinen", puhdas intohimo.
Yksittäiset roolisuoritukset olivat huippuluokkaa, etenkin Juhan äidin rooli.
Äidin ja Juhan välisen suhteen kuvaus oli vaikuttava, välillä tuntui jopa traagiselta miten äiti piti poikaansa henkisesti otteessaan. Äiti-poika -suhde kiteytyi kohtaukseen, jossa äiti pesee Juhaa.
Ansku:
Riinan mainitsema intohimo jäi minullekin vahvana mieleen. Esityksen tunnelmaa sävytti "paska maailma" -ahdistus ja suomalaisella sysisurkeudella mässäily.
Vastapainona suomalaiselle "perinnemaisemalle", kohtauksissa rajan toisella puolen käytettiin kirkkaampaa värimaailmaa, energisempää musiikkia ja liikettä.
Kuitenkaan tästä energisyydestä ei välittynyt iloa, vaan psykedeelisesti kuvattu Neuvostoliitto sai ennemminkin kaipaamaan rauhallista veden kohinaa ja lintujen kujerrusta.
Kaikki neljä näyttelijää onnistuivat karkeissa rooleissaan. Tyypittely teki hahmoista katsojalle selkeästi välittyviä, mutteivat ne kuitenkaan menettäneet uskottavuuttaan.
Kohtauksista oma suosikkini oli täysin puun takaa eteen iskeytynyt neuvosto-eurodisko, jossa esityksen surrealistisuus saavutti huippunsa.
Riina:
Jaa-a, itseäni kyseinen kohtaus ei juurimmin säväyttänyt. Ehkä se olisi ollut vaikuttavampi suuremmalla statisti-määrällä.
Oli miten oli, mielestäni koko kohtaus oli kaikessa absurdiudessaan kerta kaikkiaan liian irrallinen.
Oma suosikkikohtaukseni oli puolestaan "grande finale" - Juhan heittäytyminen koskeen saatuaan kuulla rakkaansa valehdelleen.
Perisuomalaisen eeppinen huipennus nostatti ihokarvat pystyyn kuitenkaan yliampumatta liikaa tai turhassa Hollywoodilaisessa hötössä rypemättä.
Loppukohtauksen vaikuttavuudesta olimme samoilla linjoilla, osaksi senkin ansiosta
koko esitys jätti meidät molemmat haukkomaan henkeä, sekä herätteli keskustelemaan.
Juha olisi todella toisenkin katsomiskerran arvoinen.
Riina:
Päällimmäiseksi tunnelmaksi esityksestä välittyi "ei-seksuaalinen", puhdas intohimo.
Yksittäiset roolisuoritukset olivat huippuluokkaa, etenkin Juhan äidin rooli.
Äidin ja Juhan välisen suhteen kuvaus oli vaikuttava, välillä tuntui jopa traagiselta miten äiti piti poikaansa henkisesti otteessaan. Äiti-poika -suhde kiteytyi kohtaukseen, jossa äiti pesee Juhaa.
Ansku:
Riinan mainitsema intohimo jäi minullekin vahvana mieleen. Esityksen tunnelmaa sävytti "paska maailma" -ahdistus ja suomalaisella sysisurkeudella mässäily.
Vastapainona suomalaiselle "perinnemaisemalle", kohtauksissa rajan toisella puolen käytettiin kirkkaampaa värimaailmaa, energisempää musiikkia ja liikettä.
Kuitenkaan tästä energisyydestä ei välittynyt iloa, vaan psykedeelisesti kuvattu Neuvostoliitto sai ennemminkin kaipaamaan rauhallista veden kohinaa ja lintujen kujerrusta.
Kaikki neljä näyttelijää onnistuivat karkeissa rooleissaan. Tyypittely teki hahmoista katsojalle selkeästi välittyviä, mutteivat ne kuitenkaan menettäneet uskottavuuttaan.
Kohtauksista oma suosikkini oli täysin puun takaa eteen iskeytynyt neuvosto-eurodisko, jossa esityksen surrealistisuus saavutti huippunsa.
Riina:
Jaa-a, itseäni kyseinen kohtaus ei juurimmin säväyttänyt. Ehkä se olisi ollut vaikuttavampi suuremmalla statisti-määrällä.
Oli miten oli, mielestäni koko kohtaus oli kaikessa absurdiudessaan kerta kaikkiaan liian irrallinen.
Oma suosikkikohtaukseni oli puolestaan "grande finale" - Juhan heittäytyminen koskeen saatuaan kuulla rakkaansa valehdelleen.
Perisuomalaisen eeppinen huipennus nostatti ihokarvat pystyyn kuitenkaan yliampumatta liikaa tai turhassa Hollywoodilaisessa hötössä rypemättä.
Loppukohtauksen vaikuttavuudesta olimme samoilla linjoilla, osaksi senkin ansiosta
koko esitys jätti meidät molemmat haukkomaan henkeä, sekä herätteli keskustelemaan.
Juha olisi todella toisenkin katsomiskerran arvoinen.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Anskun kokemuksia Twirling Worldista
Huh huh. Sotkulla esitettävä Twirling World -performanssiteos jätti hetkeksi aikaa lähes sanattomaksi. Se leikitteli naisen stereotyyppisellä asemalla olla kaunis ja viihdyttävä.
Nainen on kautta historian saanut tunnustusta miesten viihdyttäjänä, joista ensimmäisenä tulee mieleen Geisha, jonka tehtävä oli miellyttää miestä keskustelu- ja soittotaidoillaan sekä miellyttää silmää tanssilla ja ulkonäöllään. Vaikka nykyaikana naisen asema viihdyttäjänä ei olekaan samalla lailla alleviivattu, se näkyy yhä esimerkiksi median painottamana. Twirling Worldin alussa burleski-tyyliset Miss Priviledge (Johanna Tuukkanen) ja Miss Million Ways (Sonja Jokiniemi) houkuttelevatkin katsojaa vaativilla katseilla ja keikistelevät kehonkielellä. He loivat esitystilaan mahtavan vastakkainasettelun toisen liikkuessa korsetissa ja turkistakissa viettelevästi, samalla kun toinen söi sikaillen tomaatit suupielistä roiskuen tilan vastapuolella.
Ajatus leikitellä itsensä esineellistämisellä ja katsotuksi tulemisella toimi omalla vinolla tavallaan loistavasti. Minut se sai ainakin ajattelemaan omaa elämääni, miten tiedostan muiden katsovan minua ja miten se vaikuttaa ulkonäkööni?
Koin teoksen voimakkaana ja positiivisella tavalla feministisenä, sekä vielä ulkoisestikin viihdyttävänä. Hämärä, yökerhomainen tila ja viinilasit kädessä esiintyjien seassa seisoskeleva yleisö istuivat aiheen kanssa yksiin.
Nainen esineellistettiin kirjaimellisesti silmänruoaksi tekemällä nelinkontin korokkeelle menneestä Johanna Tuukkasen Miss Priviledgestä lammaspaisti. Hän otti omenan suuhunsa ja toinen esiintyjistä laittoi munakelloon aikaa, ja alkoi taiteilla kylttejä ruokalistalla olevan paistin tiedoista. Kohtaus toi esitykseen lisää huumoria, säilyttäen silti pohjalla olevan ajatuksen.
Loppu huipentui ahdistavan narrin roolin riisumiseen kokonaan: Miss Priviledge otti tekoripsiä myöten kaiken päältään ja jäi makaamaan korokkeelle tilan keskelle. Sonja Jokiniemen hahmo Miss Million Ways alkoi maalata tähän viivoja ja rukseja, joista itselleni mieleen tulivat kauneusleikkauksien merkkausviivat. Maalikuppi kiersi ja yleisökin pääsi maalaamaan alastomana spottivalossa makaavaa Tuukkasta.
Esityksen jälkeen mietin ensimmäisenä, että mitä ihmettä tästä voi edes kirjoittaa. Koko performanssissa oli niin voimakas ja puhutteleva lataus että alkuun sanoja oli vaikea löytää. Omalla tavallaan humoristinenkin esitys jätti todella tulkinnan varaa katsojalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)